torstai 15. syyskuuta 2011

Kuva analyysi: Haavoittunut enkeli - Hugo Simberg

Kuvassa on kaksi tummaan pukeutunutta ja totista poikaa jotka kantavat surullista enkeliä jolla on haavoittunut siipi ja hänen silmänsä on sidottu valkoisella liinalla. Taustamaisema on harmaa ja kolea. Maalauksessa on käytetty horisontaalista asettelutapaa.

Kuvan koko on 127x125 cm, ja se on maalattu öljyväreillä kankaalle. Teoksen on tehnyt Hugo Simberg vuonna 1903. Simberg ei itse selittänyt teosta vaan halusi että jokainen tulkitsee kuvan niinkuin itse haluaa. Hän maalasi kuvan toivuttuaan vakavasta sairaudesta, joten pienen enkelin on ajateltu kuvaavan Simbergin omia tunteita sairauden aikana. Jotkut uskovat sen kertovan lapsuuden loppumisesta tai elämän vääjäämättömästä kulusta kohti kuolemaa. Maalauksen taustamaisema on Helsingistä Eläintarhan puistosta.

Simberg ei ollut antanut teokselle vielä nimeä kun se oli ensimmäistä kertaa esillä Ateneumissa vuonna 1903, vaan sen nimen kohdalla oli pelkkä viiva. Myöhemmin se sai nimen Haavoitettu enkeli ja sen jälkeen se on muutettu nimeen Haavoittunut enkeli.

Itse tulkitsin kuvan surulliseksi ja hiukan ahdistavaksi. Pienellä maaseudun kylällä on tapahtunut onnettomuus, jossa tulipalo on tuhonnut suuren maatilan. Enkeli tuomitaan syylliseksi, vaikka oikeasti hän pelasti tilanteen suuremmilta vahingoilta tuomalla ihmiset ja suurimman osan eläimistä turvaan. Kyläläiset syyttävät enkeliä tulipalon sytyttämisestä vaikka palo on lähtenyt talonisännän huonosti sytytetystä takkatulesta. Talonisäntä tietää olevansa syyllinen mutta syyttää siitä huolimatta enkeliä ettei joutuisi itse vaikeuksiin ja jotta hänen maineensa säilyisi hyvänä. Enkeli saa rangaistuksen jossa häntä ensin kivitetään ja sitten hänet karkoitetaan helvettiin. Pojat ovat surullisia kantaessaan pientä enkeliä pois koska tietävät enkelin olevan syytön ja heidän isänsä syyllinen. Valkoiset kukat enkelin kädessä voisivat kertoa siitä että enkeli uskoo hyvään vielä kaiken pahan jälkeen.

2 kommenttia:

  1. Olisi ollut kiinnostavaa lukea vieläkin enemmän omaa tulkintaasi työstä, tässä tekstissä on kai lainausta joskin toisen tekemästä tulkinnasta?
    Teoksen ulkoisista seikoista kerrot riittävästi.

    VastaaPoista
  2. "Pienellä maaseudun kylällä --" Eiköhän tuo ole Helsingin Töölönlahdesta.

    VastaaPoista